keskiviikko, 26. toukokuu 2010

Jatkoa

 Jatkankin sitten nyt. :)

Pitäisi jaksaa etsiä kevätjuhlaan vaatteet itselleni, mutta ei nyt kuitenkaan yhtään huvittaisi. Just kun sain hyvät fiilikset päälle, muistin esityksen ja vaatteet. Noo, kyllä nuo ehtii myöhemminkin. 

Ajattelin, että lähtisin tanssimaan hip hoppia. Ihan vain harrastuksena, en kilpailemaan tai esiintymään. Näyttää niin kivaltakin ja sellaista. Kaveritkin sanovat, että se on kivaa. Pitääpä vihjata äidille siitä.

Äwää. Saan ehkä liskonkin. :D Ei allergisoi ja tosi helppo hoitoinen. Ulostaakin vain kerran viikossa tai miten se menikään. :)

Yritän etsiä uutta fanitus kohdetta. Tokio Hotel ja Cinema Bizarre on jo kulutettu puhki. Periaatteessa minulle on aivan sama, kuka kappaleen esittää tai onko se poppia, rockia tai muuta. Kunhan se on hyvä ja pidän siitä. 

Huomenna varmaan menen käymään kirjastossa ja lainaan muutaman levyn kuunneltavaksi. :)

keskiviikko, 26. toukokuu 2010

Ensimmäinen merkintäni

 Kirjoittelenkin tänne ensimmäistä kertaa. Olen aina haaveillut omasta blogista ja nyt sen sain aikaiseksi. :)

Jatkan hieman myöhemmin.